Kuninkaallinen vierailu Helsingissä 1952

26.08.2022 klo 15:03
Herttoniemen kartanon museon arkistoissa on paljon erilaisia esineitä ja kuvia, joilla on kiinnostava tarina. Suurin osa näistä tarinoista liittyvät jollakin tapaa Herttoniemen kartanoon, mutta muutamalla esineellä ja kuvalla on ihan erilainen tarina. Kun kävin läpi kuva-arkistoa, törmäsin muutamaan kuvaan, jotka esittävät Ruotsin kuningasta Suomen vierailulla 1950-luvulla. Valokuvat ovat vailla tarkempaa selitystä eikä minulla ollut harmainta aavistusta niistä, kun luetteloin ne. Sain tehdä vähän salapoliisin työtä ja havaitsin että kuvat ovat otettu, kun Ruotsin kuningas Kustaa VI Aadolf oli Helsingissä vaimonsa kanssa vierailulla vuonna 1952. Kuningas ei ollut vierailemassa Helsingin olympialaisten takia. Lue lisää alla!

Kustaa VI Aadolf oli Ruotsin kuningas vuodesta 1950 vuoteen 1973. Hän oli naimisissa kaksi kertaa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Connaughtin prinsessa Margareetta, mutta hän kuoli 1920. Hänen toinen vaimonsa oli Louise Mountbatten, joka oli Kustaan kanssa valtiovierailulla Helsingissä toukokuussa 1952. Kustaa oli melkein 70 vuotta vierailunsa aikana. Hän on nykyisen Ruotsin kuninkaan Kaarle XVI Kustaan isoisä.

Kuningas Kustaa VI Aadolf ja presidentti Paasikivi tuomiokirkon ulkopuolella.  (Valokuvaaja tuntematon, Kungligt besök i Helsingfors 1952, Svenska Odlingens Vänner i Helsinge, CC B.Y. 4.0 erkännande.)

Vierailu Helsinkiin ei ollut mikään tavallinen vierailu. Kustaa VI Aadolf oli valtiovierailulla Helsingissä lauantaista 24. toukokuuta maanantaihin 26. toukokuuta 1952. Kuningaspari saapui Helsinkiin risteilijällä Göta Lejonilla ja suuret väkijoukot ottivat heidät vastaan. Kyseessä oli uniikki tapahtuma, koska se oli ensimmäinen valtiovierailu Suomessa sitten 1930-luvun. Suomen silloinen presidentti Juho Kusti Paasikivi ja hänen vaimonsa Allina pitivät huolta kuningasparista. Lauantaina 24. toukokuuta Kustaa ja Louise vierailivat (presidenttiparin kanssa) Hietaniemessä sankarihaudoilla ja marsalkka Mannerheimin haudalla. Sunnuntaina 25. toukokuuta kuningas vieraili Helsingin yliopistossa. Hän piti puheen, jossa hän korosti vapaan tutkimuksen tärkeyttä ja kehotti tutkijoita katsomaan alueensa ulkopuolelle. Viimeisenä päivänä (26. toukokuuta) kuningaspari vieraili Lastenlinnassa, missä pidettiin juhlat niiden sotalasten kanssa, jotka olivat olleet Ulriksdalissa Ruotsissa sodan aikana.

Kuningas Kustaa VI Aadolf kävelee kohti tuomiokirkkoa presidentti Paasikiven kanssa. Heidän takan seuraa kuningatar Louise Mountbatten.(Valokuvaaja tuntematon, Kungligt besök i Helsingfors 1952, Svenska Odlingens Vänner i Helsinge, CC B.Y. 4.0 erkännande.)

On kiinnostavaa tietää, että Kustaa VI Aadolf teki 1952 ensimmäisen valtiovierailun Suomeen sitten 1930-luvun. Mutta miksi kirjoittaa tästä? Kuten mainitsin alussa, löysin valokuvat Herttoniemen kuva arkistossa. Ne ovat 6 x 9 cm. Yksi niistä esittää kuningasta Paasikiven kanssa tuomiokirkon ulkopuolella ja toinen kuva esittää kun kuningaspari kävelee kohti tuomiokirkkoa presidentin kanssa. Kaksi kuvista esittävät kuningasta ja kuningatarta. Loput kuvista esittävät henkilökuntaa jonkin rakennuksen ulkopuolella Helsingissä ja miestä autossa. Etsinnöissäni törmäsin YouTubessa videoon Helsingin vierailusta 1952. Videon linkki on blogin lopussa.

Kuningas Kustaa VI Aadolf ja kuningatar Louise Mountabatten. (Valokuvaaja tuntematon, Kungligt besök i Helsingfors 1952, Svenska Odlingens Vänner i Helsinge, CC B.Y. 4.0 erkännande.)

Valokuvat kertovat Helsingin ja Suomen vähemmän tunnetusta historiasta. Mutta miten kuvat päätyivät Herttoniemeen? Eräs rouva Saga Träskman lahjoitti 1989 kuvat museolle. Hän lahjoitti kuvat yhdessä muiden esineiden kanssa. Kuvat ovat vailla tarkempaa selitystä ja valokuvaajan henkilöllisyys on tuntematon. Luultavasti Saga tai hänen sukulaisensa/ystävänsä on ollut paikalla ja ottanut kuvat, kun kuningaspari vieraili Helsingissä 1952. Nämä eivät olleet ainoat kuvat, jotka Saga lahjoitti museolle. Lahjoituksessa oli myös yli 30 kuvaa emäntäkoulun kurssilta 1940-luvulla jossain päin Suomea. Kuvat olivat kiinnostavia ja haluaisin mielelläni saada tietää lisää niistä, mutta koska niillä ei ole tarkempaa selitystä jäi suurin osa kuvista mysteeriksi minulle.  

Karl Heikkilän paikallishistoriallinen harjoittelu Herttoniemen kartanon museossa on Svenska kulturfondenin rahoittama.

Kirjallisuus:

Älmeberg, Roger 2017: Gustaf VI Adolf: Regenten som räddade monarkin. Stockholm.

Video:

Gustaf VI Adolf på statsbesök till Finland 1952, https://www.youtube.com/watch?v=9oOvXoAqRlA